Kosmeettinen selluliitti

Kosmeettinen selluliitti & appelsiini-iho

Aurinkoisina kevätpäivinä, ilmojen lämmetessä alkaa kerrospukeutuminen hiljalleen vähentyä ja on aika kaivaa kaapista kevyempää takkia. Sen myötä myös vartalo sekä vartaloniho alkavat saamaan enemmän huomiota, ajatusten jo leijaillessa kauniissa kesämekoissa ja hiekkarannoilla.

Talviaikana vartalo suojataan lämpöisillä vaatteilla ja ihon ollessa peitettynä, sen hoitaminen on saattanut jäädä vähemmälle tai jopa olemattomaksi.Vartaloa tulisi hoitaa ympärivuoden, kuten kasvojakin, mutta usein se jää vähemmälle. Uskon syyn olevan siinä, että emme joka päivä katsele peilistä esimerkiksi säärien ihoa ja näin ihon kunto jää huomioimatta. Kuivuuden tuntee siinä vaiheessa, kun iho alkaa mahdollisesti kutisemaan ja kuiva "pölykerros" tarttuu mustiin housuihin, silloin huomaamme ihon näyttävän muutenkin samealta ja elottomalta. Monesti tässä vaiheessa ihoa muistetaan kosteuttaa, mutta kuorinta jää tekemättä. Totuushan on se, että jos ihon pinnalla on kerros kuollutta, kuivaa ihosolukkoa, ei voidekaan pääse imeytymään ihoon, niinkuin olisi tarkoitus. Nyt siis kannattaa viimeistään kaivaa kaapista kuivaharja tai kevyt kuorintatuote, kosteuttavat ja hoitavat vartalotuotteet ja tehdä niistä viikoittainen ruutini - ajallisesti tämä on kuitenkin melko nopea toimenpide, kun vaan ryhtyy tekemään ; )

Ihon kuivuuteen saa usein apua melko yksinkertaisilla toimenpiteillä, mutta kaikkiin ilmeneviin muutostiloihin ei aina valitettavasti itse pysty täysin vaikuttamaan, etenkään ulkoisesti. Tällainen on esimerkiksi kosmeettinen selluliitti. Sen syntyyn vaikuttaa suuresti hormonaaliset syyt, kuten erilaiset hormonitasapainon muutokset sekä muun muassa laskimoverenkierron- ja imunestekierron häiriöt. Hormonimuutokset heijastuvat rasvakudoksen aineenvaihduntaan ja soluväliaineen toimintaan. Erityisesti estrogeenillä & naishormonilla on tutkittu olevan vaikutusta rasvasolujen ja rasvakudoksen toimintaan ja tästä syystä tämä on erityisesti naisten keskuudessa ilmenevä "ongelma". Kosmeettisessa selluliitissa ihonalaiseen sidekudokseen on kertynyt liikaa rasvaa, kuona-aineita ja nestettä. Lisääntynyt rasvanmäärä soluissa saa ihon näyttämään poimuiselta appelsiini-iholta, sillä sidekudossäikeet ovat kiristyneet. Kosmeettista selluliittia voi ilmentyä myös nuorilla ja hoikilla ihmisillä, joten on hyvä pitää mielessä, ettei se aina ole suoraan yhteydessä ylipainoon.

Hormonitoiminnan lisäksi kosmeettisen selluliitin mahdolliseen syntyyn vaikuttaa myös monet muut asiat, jotka häiritsevät aineenvaidunnan normaalia toimintaa ja sitä kautta vaikuttaa kuona-aineiden poistumiseen elimistöstä. Yleisiä aiheuttajia ovat:

  • Stressi & muut psyykkiset ja hermostolliset syyt - todettu mahdollisesti hidastavan rasvaa hajottavien entsyymien toimintaa
  • Ryhtivirheet - hidastaa veren- ja lymfanestekiertoa
  • Liikunnan puute sekä myöskin liian raskas liikunta
  • Vääränlainen ravinto - vaikuttaa aineenvaihduntaan ja kuona-aineiden kertymiseen
  • Huono ruoansulatus - hidastaa kuona-aineiden poistumista kehosta

Kosmeettisen selluliitin muodostuessa häiritseväksi esteettiseksi ongelmaksi, kannattaa alkaa paneutua siihen, mikä mahdollinen aiheuttaja voisi olla ja sitä kautta  alkaa tutkimaan millä tavoin tätä kannattaa lähteä hoitamaan. On hyvä miettiä aikaa hieman pidemmälle onko elämäntilanne ollut erityisen stressaava, ruokavaliossa tapahtunut muutoksia tai onko hormonitoiminnassa tapahtunut mahdollisia muutoksia, jotka voisivat mahdollisesti edesauttaa kosmeettisen selluliitin syntyyn. Tästä ei kannata siis itsekseen murehtia, sillä aina jotakin on tehtävissä. Itse silmäilemme oman kehon ongelmakohtia vielä taremmalla silmällä, joten tilanne ei todellisuudessa välttämättä ole niin paha, kuin miten sen itse näemme. Tällaisille kosmeettisille ongelmille on kuitenkin usein jotain tehtävissä, joten ylimääräistä stressiä siitä ei kannata ottaa! : )

Kosmeettisen selluliitin hoitamisessa hoitomenetelmillä pyritään muun muassa vilkastuttamaan veren- ja imunesteen kiertoa, ehkäisemään nesteen kerääntymistä kudoksiin ja vilkastuttamaan aineenvaihduntaa, parantaa lihasten kuntoa ja ihon laatua. Hoidoilla on tietysti usein myös psykologinen vaikutus, sillä olo paranee, kun tiedetään, että ongelmaa on alettu hoitamaan, emmekä vain pyörittele sitä päivittäin mielessämme. Lisäksi on olemassa ihon kiinteytymistä tehostavia vartalonhoito tuotteita, jotka sopivat erinomaisesti kotihoitoon.

Charmonie Span vartalohoidoista löytyy apua myös kosmeettisen selluliitin hoitoon:

  • Kiinteyttävä kokovartalohoito
  • Kiinteyttävä tehoboosteri
  • Hoikentava ja aineenvaihduntaa kiihdyttävä savipakkaushoito sekä
  • Erilaiset hieronnat

Kauniita kevätpäiviä ja aurinkoista mieltä ♥