Kevyin askelin kohti hyvää oloa #CLAYLOVE

savipakkaushoito

Kyllä se niin taitaa olla, että kesä on tältä vuodelta melkolailla taputeltu ja siellä se syyskuu häämöttää jo todella lähellä. Nyt odotellaan kaunista, aurinkoista ja värikästä syksyä – hope so!

Kesällä monesti otetaan hieman rennompi ote päivän askareisiin, mikä on tietysti enemmän kuin sallittua. Ruokavalioon on saattanut kuulua muutama jäätelö, grillimakkara ja alkoholiannos. Nämä kaikki tietysti kuuluu kesään, mutta olo voi olla lomalta paluun jälkeen hieman turvonnut, nesteinen ja epämukava.

Kesän jälkeen on yleistä pitää detox-kuureja, aloittaa liikkumaan säännöllisemmin ja tehdä hieman uudistuksia ja lupauksia tulevaa syksyä silmällä pitäen. Onhan se ihana ajatus puhdistua kunnolla ja saada uusi raikas aloitus arkeen.

Tein keväällä Charmonie Spassa savipakkaus hoidon eräälle asiakkaalle, joka oli kärsinyt jalkojen turvonneesta ja nesteisestä olosta jo jonkin aikaa. Lähdettiin kokeilemaan mitä saadaan aikaiseksi aineenvaihduntaa vilkastavalla hoidolla. Olin itsekin vasta aloittanut hoitojen tekemisen ja vasta muutama hoitokerta oli takana, joten mielenkiinnolla lähdin kokeilemaan, minkälaisia tuloksia tällä voikaan saada aikaiseksi kyseisessä tilanteessa.

Aluksi otimme mitat jaloista, jotta saimme tietää lähtötilanteen, iho kuorittiin ja sen jälkeen levitettiin savikerros ongelma-alueelle. Kun savi oli saanut hyvän ajan vaikutella iholla, oli aika pyyhkiä se pois. Pientä, mukavaa polttelua ja nipistelyä saattaa esiintyä hoidon aikana – fiilis on erityisen kiva, kun tuntee, että jotain siellä kehossa tapahtuu.

Hoidon jälkeen alue mitattiin uudestaan ja kyllä, tulokset todella puhuivat puolestaan. Toisesta jalasta oli lähtenyt jopa 4cm turvotusta ja nestettä liikkeelle! Mittasimme kertaalleen, sillä hämmästyimme itsekin, että voiko se todella pitää paikkaansa – kyllä piti! Hoidon jälkeen asiakkaalla oli kevyt olo jaloissa ja eihän se mikään ihme olekaan, kun on lähtenyt aikamoinen määrä kuona- aineita juuri liikkeelle.

Tietystikkään ei voi koskaan luvata, että jokaiselta asiakkaalta lähtee sama määrä senttejä tai turvotusta, sillä se on niin yksilöllistä ja tilanteesta riippuvaa. Tekstillä haluan vain kertoa, että hoidosta on ollut apua ja se voi toimia hyvänä tukena esimerkiksi kiinteytymis prosessissa tai yleisesti, kun haluaa keventää oloa esimerkiksi jaloissa, käsissä tai lantion alueella.

HELLO SLIM BODY, with love green clay! Ihanaa loppukesää ja alkavaa syksyä ♥