Erikoiskasvohoito
Kevään alkamisen kunniaksi, minulla on ilo esitellä Ekopharman mahtavia uutuuksia. Charmonie Span hoitovalikoimasta löytyy nyt myös ERIKOISKASVOHOITO, jossa vaikuttamaan pääsevät Ekopharman uudet AHA-happoihin perustuvat kemialliset pH-kuorinnat sekä jokaisen iholle yksilöllisesti räätälöidyt erikoisnaamiot.
Kuorinnan avulla uudistetaan ihon pintaa tehokkaasti, jolloin iho kirkastuu ja näyttää heleältä. Sen avulla voidaan vaalentaa pigmenttiläiskiä sekä tasoittaa pieniä juonteita. Lisäksi hoito on erinomainen mikäli iholla esiintyy aknea, aknearpia, hyperpigmentaatiota tai muita paikallisia iho-ongelmia.
Naamioiden aktiiviaineilla voidaan puolestaan rauhoittaa, kosteuttaa, puhdistaa, kirkastaa ja/tai kiinteyttää ihoa. Naamio ja aktiiviaineet valitaan ihon kunnon ja tarpeen mukaan, jolloin iho saa parasta mahdollista hoitoa.
Erikoiskasvohoidolla saadaan parhaimmat tulokset sarjahoitona toteutettuna 3-6 hoitokertaa, noin 2-3 viikon välein. Sarjahoito on suositeltavaa erityisesti, jos iholla esiintyy yllä mainitsemiani muutoksia, kuten akne tai juonteet.
Mikäli tarkoituksena on kuitenkin "vain" päivittää iho kevätkuntoon talven jäljiltä tai käydä hemmotelemassa itseään, samalla nauttien lopputuloksena kauniista ihosta, on hoito myös erinomainen valinta siihen tarkoitukseen. Jo yhdestä hoitokerrasta iho kirkastuu ihanasti ja on esimerkiksi täydellinen valinta ennen juhlia tai muuta tärkeää menoa, jolloin halutaan ihon olevan kauneimmillaan (suositus käydä hoidossa noin 1 viikko ennen juhlia).
Ennen hoitoon tuloa on hyvä lukaista erikoiskasvohoidon toteuttamisen esteet:
- rikkinäinen iho
- aktiivinen herpes
- roaccutan-kuuri
- raskaus
- (lisäksi hoidon jälkeen pitää välttää aurinkoa viikon ajan)
Tämä hoito löytyy ajanvarauksesta nimellä Erikoiskasvohoito.
Ihanaa kevättä & tervetuloa testaamaan myös tätä uutuus hoitoa Charmonie Spahan ♥