Aknen jättämät jäljet iholla

Sen jälkeen kun aknesta on päästy eroon, alkaakin sen jättämien jälkien eli arpien hoito. Kun pahin vaihe aknesta on ohi, eikä tulehduksellisia epäpuhtauksia enää muodostu, on se jo itsessään suuri ilo merkkinä ihon paranemisesta. Vaikka siitä osaakin iloita paljon, kun isoja kipeitä näppyjä ei enää muodostu samalla vauhdilla, alkaa mahdolliset arvet kuitenkin siellä melko pian häiritsemään ja niistäkin halutaan päästä eroon. Arpien hoito kannattaakin aloittaa mahdollisimman pian aknen paranemisen jälkeen.

Melkeinpä tärkeintä arpien hoidossa on auttaa ihosoluja uusiutumaan nopeammin. Kun iho uusiutuu, myös arvet hälvenee. Tätä prosessia voi itse edistää omilla kotihoitorutiineilla. Yksi iso tekijä arpien hälventämiseen on myös ihon kirkastaminen ja ihon pinnan tasoittaminen.

Aknen jälkeen iho kaipaa vahvistusta ja suojaa, sillä se on ollut viimeaikoina melkoisella koetuksella. On tärkeää auttaa ihoa korjautumaan ja parantumaan oikeanlaisella hoidolla ja hoitotuotteilla ja palauttaa ihon vastustuskyky ennalleen hyvien bakteerien avustuksella.

Hedelmähappoja kannattaa suosia ihoa kuorittaessa, sillä ne ovat loistavia arpien hoidossa. Hedelmähapot kuorivat, kirkastavat ja uudistavat ihoa tehokkaasti. Tätä kannattaa toistaa noin kerran viikossa.

Tässä muutamia raaka-aineita lueteltuna, joita kannattaa suosia arpien hoidossa:

  • tyrni, ruusunmarja, porkkana, sinimailanen
  • omega rasvahapot, antioksidantit
  • probiootit, prebiootit
  • A -ja C -vitamiinit
  • paju, granaattiomena, vihreä tee, sitrushedelmät

Arpien hoito vaatii kärsivällisyyttä. Silloin, kun hoito on säännöllistä, niin myös tulokset alkavat näkymään nopeammin. :)

Kaunista alkanutta toukokuuta<3 toivottelee Tiia